Tunnon katse

Tämä runo on entisestä blogistani, mutta on kuitenkin uudelleen laittamisen arvoinen
--------------------------------------------------------------------------
Valkea puku, auttajan haarniska.

Tunnen sen keveyden vartalollani,

joka on odotuksesta turta.

Ensimmäinen kerta, arvon Alzheimer.

Kulunut nahka, ikääntynyt ruumis,

ennakoimaton haju, valtaava katku.

Inhoako?

Ei.

Näen katseen, koen ihmisen.

Ihmisen joka oli.

Ja on.

Tunne ei ole suru, nyrpeys, kylmä.

Päättäväisyyden sula tarttuu kosketuksesta,

syöksyy sisälleni, uhkuu sanoistani

                                                          Tihkuu katseestani,

                                                          pulputen takaisin.