Tunnon katse

Tämä runo on entisestä blogistani, mutta on kuitenkin uudelleen laittamisen arvoinen
--------------------------------------------------------------------------
Valkea puku, auttajan haarniska.

Tunnen sen keveyden vartalollani,

joka on odotuksesta turta.

Ensimmäinen kerta, arvon Alzheimer.

Kulunut nahka, ikääntynyt ruumis,

ennakoimaton haju, valtaava katku.

Inhoako?

Ei.

Näen katseen, koen ihmisen.

Ihmisen joka oli.

Ja on.

Tunne ei ole suru, nyrpeys, kylmä.

Päättäväisyyden sula tarttuu kosketuksesta,

syöksyy sisälleni, uhkuu sanoistani

                                                          Tihkuu katseestani,

                                                          pulputen takaisin.

Askeleita

Muistamattomuuden huutoja. 
Askeleita valkealla käytävällä.

Painostavia kipujen kiroja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Tippuu pelastuksen tippoja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Kyyneleitä, hiljaisia sanoja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Askeleita askeleiden jälkeen.

Askeleita mielen hoitavan.

Menneen äärellä

Viimeinen huokaus kärsimyksen päätteeksi.

Se on kumeuden hetki, hiljaisuuden kupla.

Hiljaisuuteen saapuu hoitaja työhönsä.

Nyt kääritään mennyt kuolonkotiloon.

Vieras maailma.

Elämää ei ole, on harmaus värien taustana.

Lähtenyt kuoritaan viimeisestä haarniskastaan.

Alaston ruumis huokuu kunnioitusta.

Ei ole hyvää. Ei ole pahaa.

Kaikki on silmin ohi.

Välillä kuuluu ääniä, kivun kaikuja.

Jotain tulee ulos, paljon jää sisään.

Viimeinen puhdistus maallisuuden jätteistä.

Rigor mortis, siteitä tueksi.

Ylpeä viimeisen kerran, maailmassa.

Hän on valmis. Hän on poissa.

Uusi blogi

Aikaisempi blogini on vielä olemassa, http://ajsalmi.blogspot.fi/ . Teknisten ongelmien vuoksi (tyhmyyden/uusavuttomuuden) on aika siirtyä uuden pariin ja jättää vanhempi seilaamaan.

Blogin idea on aivan sama, eli julkaisen mietteitä ja runouttani täällä sattumanvaraisesti. Se riittää minulle, niin eiköhän se riitä lukijallekkin.

Toivottavasti edessä tulee antoisia hetkiä!